Kategoria: Yleinen
-
Loppupohdinta
Nuorten syrjäytymiseen on monia erilaisia syitä ja syy- seuraus suhteita. Merkittävimpänä lasten ja nuorten elämään vaikuttavana tekijänä pidetään omaa perhettä. Omien vanhempien elämänkokemukset heijastuvat heidän lastensa elämään, vaikka he eivät itse sitä haluaisi tai edes sisäistäisi. Perheen tulisi olla kaikille perheenjäsenille turvapaikka, jossa jokainen saisi kasvaa omanlaiseksi ihmiseksi ja heidät…
-
Yhteisöjen rooli nuorten syrjäytymisen torjunnassa
Kokemus kuulumisesta johonkin ryhmään ja osallisuus on tärkeä osa nuoren hyvinvointia. Vertaisryhmän tuki koulussa, töissä, harrastuksissa ja vapaa-ajalla on nuoren kasvua tukevaa. Kaikilla nuorilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta riittävään sosiaaliseen verkostoon tai vertaisryhmiin. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. 2023.) Tällöin olisi tärkeä löytää nuorelle väylä, jota kautta hän pääsee osalliseksi johonkin ryhmään. …
-
Syrjäytymisen ehkäisy ja tukitoimet
Syrjäytymistä ehkäistään vähentämällä työttömyyttä ja osattomuutta, vahvistamalla ihmisten työkykyä ja osallisuutta sekä huolehtimalla sosiaaliturvasta ja peruspalveluista. Tämä edellyttää useiden eri hallinnonalojen toimia ja yhteistyötä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023) Syrjäytymisen ehkäisy jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on mahdollista. On tärkeä tunnistaa tekijät, jotka voivat altistaa syrjäytymiselle ja puuttua niihin ajoissa. Esimerkiksi kouluvaikeuksista…
-
Nuorten syrjäytymisen syyt
Perheen tilanteella on suuri merkitys nuorten hyvinvointiin. Arjen kuormittavat tekijät, kuten vanhempien sairaudet, pitkäaikaiset toimeentulovaikeudet sekä muutokset perheolosuhteissa heijastuvat nuoren elämään.Joskus vanhempien tilanne voi olla niin haastava, etteivät he pysty kasvattamaan lastaan kotona. Silloin voi olla tarve nuoren sijoitukselle tai huostaanotolle kodin ulkopuolella. Keskimäärin näille nuorille kasaantuu hyvinvoinnin haasteita enemmän.…
-
Onnistunut tarina ja yhteisöt, jotka auttavat syrjäytyneitä nuoria
Syrjäytyneet nuoret voivat saada apua tilanteeseensa oli syy syrjäytymiseen sitten mikä tahansa. Iisalmen sanomista löysin Annan (nimi muutettu) tarinan, joka kosketti itseäni hyvin läheltä, sillä olen kamppaillut samojen asioiden kanssa. Annan syrjäytyminen alkoi, kun hän ei päässyt toisen asteen opintoihin lainkaan kiinni, vaikka hän kokeili erilaisia aloja. Niinpä Anna lopetti…
-
Digitalisaatio ja nuorten syrjäytyminen
Digitalisaation takia syrjäytyminen ei ole pelkästään vanhusten juttu! Digisyrjäytynyt vai digiin syrjäytynyt? Digisyrjäytymistä pidetään vanhusten juttuna. Kilpisen (2020) kanditutkielmassa todettiin, että digisyrjäytyminen koskee myös nuoria: heikomassa sosioekonomisessa asemassa olevat nuoret jäävät helpommin ulos digimaailmata ja sen potentiaalin hyödyntämisestä verrattuna parempiosaisiin. Kilpinen (2020) kuvaa sitä yhtä suureksi uhkaksi syrjäytymiseen, kuin huono…
-
Nuorten syrjäytymisen seuraukset
Syrjäytyminen on usein ketju, jossa elämää vaikeuttavat tekijät kasautuvat. Yksittäinen vaikeus harvoin vaikuttaa elämänhallintaan. Riski syrjäytymiseen kasvaa, kun vaikeudet kasautuvat ja elämänhallinta vaikeutuu. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2023.) Nuoren syrjäytyminen on yksilön hyvinvoinnin ongelma, mutta myös yhteiskunnallinen ongelma. Useiden tutkimusten mukaan nuorten hyvinvointi on lisääntynyt Suomessa. Samaan aikaan kuitenkin eriarvoistuminen…
-
Sukupuoli ja syrjäytyminen
Tarkastellessa nuorten syrjäytymistä, monissa lähteissä sekä sosiaalisessa mediassa toistuu sama tekijä: sukupuoli. Sukupuolella on valitettavan suuri vaikutus nuorten syrjityksi tulemisessa. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyssä huomattiin muun muassa se, että 8-9 luokkalaiset, lukiolaiset sekä ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat tytöt kohtasivat huomattavasti enemmän syrjintää kuin pojat. (THL kouluterveyskysely 2021) Oli todella harmillista lukea hyvinkin…
-
Nuorten ääni syrjäytymiskeskustelussa
Tyhjästä on paha nyhjäistä – jos yhteiskunnan rakenne ei ole tuttu, ei silloin myös äänestetä. Syrjäytyminen syrjäytyneiden omin sanoin Syrjäytyneet nuoret miehet kertoivat hyvin yhteneväistä tarinaa siitä, miten syrjäytyminen on heidän kohdallaan edennyt: inttiin asti oltiin vielä yhteiskunnan kelkassa messissä, mutta koska amiskoulutuksen heikko taso valmisti nuoren miehen suoraan kortistoon…
-
Nuorten syrjäytyminen
Nuorten syrjäytyminen on yhteiskunnallinen haaste ja koskettaa meitä kaikkia! Chatgpt:tä on hyödynnetty kappaleiden keksimisessä. Olemme sosionomi opiskelijoita Laurea ammattikorkeakoulusta. Tehtävänämme on kirjoittaa ja harjoitella ammattimaisen blogin kirjoittamista ryhmänä. Aiheena on sosiaalialalla kohdattavat osallisuuden haasteet. Ryhmämme valitsi aiheeksi nuorten syrjäytymisen. Kyseinen aihe oli kaikille ryhmäläisille mielenkiintoinen ja lähellä sydäntä. Nuorten syrjäytymistä…